Viranomaisyhteistyö ja vaativat tehtävät maustavat sotilaspoliisien koulutusta
Parhaillaan käynnissä olevien paikallispuolustusharjoitusten keskeisinä harjoitusjoukkoina toimivat sotilaspoliisit. Harjoitukset ajoittuvat sotilaspoliiseiksi koulutettavien varusmiesten viimeisille palvelusviikoille.
Paikallispuolustusharjoitusten teemoina korostuvat nopeasti kehittyvät tilanteet, kokonaisturvallisuus ja viranomaisyhteistyö. Vaatiiviin tehtäviin varautuminen on tuonut mukanaan muutoksia esimerkiksi Vaasa-Vasa18 -harjoitukseen osallistuvien Porin prikaatin sotilaspoliisien koulutukseen. Sotilaspoliisijoukkojen toiminta-ajatusta on säädetty aktiivisempaan suuntaan.
- Staattisesta kohteiden suojaamisesta ollaan siirtymässä aktiiviseen laajempien alueiden valvontaan ja vastustajan toiminnan vapauden kiistämiseen. Joukkoja ei haluta sitoa tiettyjen kohteiden pysyvään valvontaan vaan vastustajan taisteluajatus ja suunnitelmallinen toiminta pyritään haastamaan jo ennen kuin se kykenee vaikuttamaan kohteeseen, kertoo Porin prikaatin Esikuntakomppanian päällikkö, kapteeni Petteri Viitanen.
Niin kutsuttujen hybridiuhkien ja nopeasti kehittyvien tilanteiden lisäksi muutoksia toimintatapoihin on tuonut myös jatkuvasti kehittyvä teknologia, vaikka perinteiset sotilaspoliisitehtävät, kuten erilaisten kuljetusten ja tärkeiden henkiöiden suojaus, ovat edelleen koulutuksen repertuaarissa. Myös joukkojen valmiusvaatimukset ovat kasvaneet uhkakuvien päivittymisen myötä.
Sotilaspoliisilta vaaditaan huolellisuuutta ja itsenäisyyttä
Viitasen mukaan paikallispuolustusharjoituksissa lisääntynyt viranomaisyhteistyö näkyy varusmiehille erityisesti yhteistyönä poliisin kanssa. Tiedonvaihto ja koulutusyhteistyö toimivat viranomaisten välillä hyvin ja se motivoi myös varusmiehiä.
- Vaasa-Vasa18 -harjoituksen luonne on hyvin erilainen kuin ns. perinteisissä taisteluharjoituksissa. Tällä kertaa vihollinen ei hyökkää tien suunnassa panssarivaunulla vaan kulkee siviilivaatteissa ja pyrkii vaikuttamaan toimintaamme kaikin keinoin perinteisen ampumisen sijaan. Tämä on kerrottu koko yksikölle ennen harjoitukseen lähtemistä, koska muuten tulitaistelun odottaminen aiheuttaisi turhautumista.
- Käskyissä ja ohjauksessa painotetaan yksilön älykästä toimintaa ja yksittäisen taistelijan vastuuta koko operaation kannalta. Jokaisen pitää ymmärtää mikä on komentajan tahto, Viitanen muistuttaa.
Mitä ovat sitten nykyajan sotilaspoliisilta vaadittavat ominaisuudet?
- Sotilaspoliisitehtävissä vaaditaan erityisesti itsenäistä päätöksentekokykyä, oma-aloitteisuutta, huolellisuutta perustyössä, riittävää kuntoa ja kykyä ajatella luovasti.
- Vaatimukset ovat kasvaneet ja sotilaspoliisien odotetaan pystyvän vastaamaan lähes kaikkiin mahdollisiin uhkiin. Käytännössä resurssit ovat kuitenkin rajallisia ja erityisesti varuskuntien vartiovastuu syö ison osan yksittäisen jääkärin koulutuksesta.
Sotilaspoliisien koulutus on erittäin monipuolista ja usein vaativaa, sekä henkisesti että fyysisesti. Monesti kuvitellaan ,että sotilaspoliisi on koko palveluksensa ajan prikaatin portilla seisova jääkäri, mutta pääosa koulutuksesta on muuta.
- Varuskunnan valvominenkin kouluttaa joukkoja poikkeusolojen toimintaan, mutta varsinainen koulutus tapahtuu kuitenkin vartiovuorojen ulkopuolella, Viitanen päättää.
Vaasa-Vasa18 -harjoitukseen osallistuvat sotilaspoliisit harjoittelivat mm. yhteistoimintaa Pohjanmaan poliisin koirapartion kanssa.