Hyppää sisältöön

ETUPYÖRÄ-blogi

ETUPYÖRÄ-blogissa julkaistaan kirjoituksia noin kerran kuukaudessa, kirjoittajat ja teemat vaihtuvat ja kirjoittajina toimivat asiantuntijat henkilökunnasta. Toivottavasti blogi löytää mahdollisimman laajan lukijakunnan. Otamme mielellämme vastaan palautetta ja ideoita jutuista ja teitä lukijoita kiinnostavista aiheista. Olkaa rohkeasti yhteydessä Jääkäriprikaatiin osoitteeseen [email protected]

Blogit (Jääkäriprikaatin blogi)

Täällä pohjantähden alla

Julkaisupäivä 24.8.2021 7.25 Blogit

Harvoin tulee ajatelleeksi, että esimerkiksi arktiseksi mielletyn Alaskan suurin kaupunki Anchorage sijaitsee samalla leveyspiirillä kuin kotini Hämeenlinnan kupeessa. Kun kartalle piirtää napapiirin ja tarkastelee esimerkkinä mainittua Alaskaa, niin voitaneen todeta, että Alaskan pinta-alasta ehkä noin yksi kolmannes sijaitsee napapiirin pohjoispuolella. Pysyvää asutusta kuitenkin lienee vain kourallinen. Aasian ja Pohjois-Amerikan erottava Beringin salmikin sijaitsee napapiirin eteläpuolella. Suomi on todellakin pohjoinen maa.

Suoraan syvään päätyyn

Omaa sotilasuraani on takana reilut kaksikymmentä vuotta. Upseerin uran alkuaskeleet otin aikanaan Panssariprikaatissa. Tuon reilun kymmenen vuoden rupeaman päätteeksi syntyi ajatus siitä, että tässähän voisi tehdä vähän jotain muutakin. Niinpä virkaurakurssilla syntyi ajatus, että mitäpä jos seuraava palveluspaikka olisikin Jääkäriprikaatissa? Ja niinhän siinä sitten kävi, että syksyllä 2015 löysin itseni esikunnan operatiiviselta osastolta. Inhimillisestä näkökulmasta muutos ei ollut vain "vähän jotain muuta" - pikemminkin "aivan jotain muuta". Koko edellinen elämä jäi Kanta-Hämeeseen, en koskaan ollut käynyt Jääkäriprikaatissa ja tunsin koko prikaatin henkilöstöstä tasan kaksi ihmistä. Sodankylässäkin olin käynyt vain kerran aikaisemmin, joskus vuosituhannen taitteessa matkallani kohti Pohjois-Norjaa. Kansankielellä sanottuna: "suora hyppy syvään päätyyn". 
Ensivisiitti Jääkäriprikaatissa jäi kuitenkin verrattain lyhyeksi. Vain puolentoista vuoden jälkeen sain siirron Maavoimien esikuntaan Mikkeliin. Toisaalta kokemukseni Jääkäriprikaatista ja Lapista olivat niin positiiviset, että paluu takaisin ei ollut mitenkään poissuljettu. Niinpä Maavoimien esikunnassa ja Pääesikunnassa käytyjen visiittien jälkeen löysin itseni uudelleen Jääkäriprikaatista kuluvan vuoden alussa. 

Henkilöstö on tärkein voimavaramme (sis. pienen annoksen sarkasmia)

Ei liene mikään valtava salaisuus, että henkilöstön rekrytointi tänne Lapin perukoille on ajoittain haastavaa. Olen omissa pähkäilyissäni jakanut Jääkäriprikaatin henkilöstön kahteen kategoriaan. Niihin, jotka haluavat kaikin keinoin, ja mieluimmin heti, etelään sekä niihin, jotka eivät suostu kulumallakaan lähtemään Jääkäriprikaatista yhtään mihinkään. Noiden kahden kategorian, tai trendikkäästi sanottuna ääripään, väliin jäävä joukko on empiirisen kokemukseni mukaisesti pienehkö. Tämä näyttäytyy esimerkiksi siten, että prikaatin kouluttajahenkilöstö on kovin nuorta. Etelän värivalot vetävät henkilöstöä puoleensa.

Reppurin elämä on ihanaa

Moni perustelee rekrytointihaasteita pitkillä etäisyyksillä sekä siviilielämän kiemuroiden ja työn yhteensovittamisen haasteilla. Omiin kokemuksiini peilaten, voisin kuitenkin väittää, että matkustaminen ja siviilielämään liittyvät kysymykset ovat ongelma vain, jos niistä tekee ongelman. No onhan matka pitkä. Ei sitä käy kiistäminen. Oma (työ-)matkani pihasta pihaan on aika tarkkaan 900 kilometriä. Eipä tuota autolla kovin usein ajele. Mutta lentokone lentää ja varuskuntataksi ajaa. Näin pandemian keskelläkin kotimainen lentoyhtiö lentää säännöllisesti Rovaniemelle - tosin harvennetuin vuoroin. Uskaltaisin väittää että, erilaiset etä- ja hajatyömahdollisuudet ovat tulleet jäädäkseen. Helpottaa merkittävästi reppurin elämää.

Matkailu avartaa 

Näin junan tuomana, pidän työskentelyä Lapissa ja Jääkäriprikaatissa varsin avartavana - niin ammatillisesti kuin kokemuksellisestikin. Globaalisti arktisen alueen alati kasvava merkitys näyttäytyy myös sotilaallisten aktiviteettien lisääntymisenä niin idässä kuin lännessäkin. Aika-ajoin sapeleita kalistellaan, ainakin verbaalisesti, puolin ja toisin. Kansallisen puolustuksen näkökulmasta tämä näyttäytyy Lapin sotilaallisen merkityksen kasvuna. 
Omalla vaatimattomalla virkaurallani pidän palvelusta arktisissa olosuhteissa erittäin hyödyllisenä. Kaamos ja metrinen hanki, kesän yöttömät yöt, pitkät etäisyydet ja harva tiestö sekä Lapille tunnusomaiset maastonpiirteet asettavat omat vaatimuksena sotilastoiminnalle. Arktisten olosuhteiden vaatimuksia ja niiden edellyttämiä ratkaisuja ei voi oppia oppaista tahi käsikirjoista - ne täytyy oppia henkilökohtaisen kokemuksen kautta. Varsinkin varttuneemmalle väelle näkisin ammatillisesti hyödyllisenä arktisen alueen kokemusperäisen tuntemuksen. Voin omasta kokemuksestani todeta, että osaamisesta on ollut hyötyä Maavoiminen esikunnan ja Pääesikunnan käytävillä.
En myöskään vähättelisi sitä, mitä Lapilla on annettavana ihmiselle (sotilaat ml.). Harva palveluspaikka mahdollistaa niin hienoja kokemuksia mitä Jääkäriprikaati lähialueineen tarjoaa. Vai miltä kuulostaa juoksulenkki Luostotunturin huipulle tai Viiankiaavan pitkospuille työpäivän päätteeksi, Lapin koskemattomat erämaat mahtavine maisemineen tai tunturikeskuksen sykkivä elämä? Unohtaa ei myöskään sovi Sodankylän legendaarista elokuvafestivaalia. Matkailu avartaa ihmismieltä!

Tartu haasteeseen rohkeasti

Lopuksi kannustan kaikkia, niin sotilaita kuin siviilejäkin, olevia ja tulevia, pohtimaan ajatusta mahdollisesta palveluksesta arktisen koulutuksen osaamiskeskuksessa - Jääkäriprikaatissa. Täällä Pohjantähden alla on ihmisen hyvä olla! 

Jääkäriprikaatin koulutuspäällikkö
Everstiluutnantti Oskari Paavola

Ps. Kirjoitus on täysin subjektiivinen eikä edusta minkään organisaation virallista tahi epävirallista kantaa. Lisäksi totean, että vaikka kirjoituksesta saattaa ehkä paistaa läpi tiettyjä rekrytoinnillisia elementtejä, niin kaikki mitä on kirjoitettu, on kirjoitettu vilpittömin mielin.