Hyppää sisältöön

Kaartin jääkärirykmentin blogi

Blogikirjoitukset:

 

Blogit (Kaartin jääkärirykmentin blogi)

Blogit (Kaartin jääkärirykmentin blogi)

Urheilukoulu mahdollistaa omassa lajissa kehittymisen myös intissä

Julkaisupäivä 25.5.2021 11.45 Blogit

Varusmiespalvelustani edeltävinä vuosina arkeni rakentui pitkälti pyöräilyn ympärille. Suoritin paljon lukion kursseja etänä harjoitusleireillä ja kesät menivät kilpaillessa. Varsinkin juniorivuosina maajoukkueen ohjelma oli intensiivinen ja ulkomailla vietettyjä päiviä kertyi paljon. Lukion viimeisenä vuotena varusmiespalveluksen suorittaminen tuli itselleni ajankohtaiseksi asiaksi. Halusin jatkaa pyöräilyuraani myös armeijan aikana, joten hain syksyn 2020 kesälajien saapumiserään.

Urheilukoulun valintoihin vaikuttavat lajien asiantuntijalausunnot sekä soveltuvuustestit. Koronaviruksen vuoksi normaalista valintaprosessista poiketen haastattelut pidettiin puhelimitse ja fyysiset kuntotestit peruttiin. Puhelinhaastattelussa tiedusteltiin muun muassa urheiluun liittyvistä tavoitteista sekä asennoitumisesta varusmiespalvelusta kohtaan. Puhelinsoitosta kului reilu kuukausi, kunnes postilaatikkoon kilahti kirje, jossa minut toivotettiin tervetulleeksi suorittamaan varusmiespalvelusta Urheilukoulussa.

Palveluksen alussa tuli paljon uutta asiaa nopeaan tahtiin, mutta jo parin viikon jälkeen ohjelmasta alkoi löytyä välejä omalle harjoittelulle. Alokasjakson jälkeen tyypilliseen Urheilukoulun palvelusviikkoon sisältyy koulutuspäivien lisäksi yksi tai kaksi kokonaan urheilulle pyhitettyä päivää, sekä harjoittelulle ja sotilaskoulutukselle puoliksi jaettuja päiviä. Iltavapailla pääsee harjoittelemaan päivittäin.

Urheilun ja varusmiespalveluksen yhteen sovittaminen on onnistunut omalla kohdallani hyvin. Oma valmentajani on tehnyt uran Puolustusvoimissa, ja on valmentanut useita Urheilukoulun varusmiehiä. Pahimmilta kompastuskiviltä ollaan onnistuttu välttymään, kun Urheilukoulun toimintamalli oli jo entuudestaan tuttu. Kiireisillä palvelusviikoilla harjoitusmäärät jäävät melko vähäisiksi, mutta pienellä sumplimisella koulutuspainotteiseenkin viikkoon saa mahtumaan useita kehittäviä harjoituksia.

Varusmiespalveluksesta eväitä urheilu-uralle ja työelämään

Kasarmiolosuhteissa tehtävien harjoitusten lisäksi urheiluopistoilla toteutettavilla valmennusleireillä mahdollistetaan täysipäiväinen lajiharjoitteluun keskittyminen. Näillä leireillä kehittymisen pyhä kolminaisuus: ruoka, ravinto ja lepo ovat keskiössä. Valmennusleireillä oman lajiharjoittelun ohella Urheilukoulun henkilökunnan vetämissä harjoituksissa treenaamiseen saadaan tervetullutta vaihtelua. Harjoittelun tukena toimii Urheilukoulun oma fysioterapeutti, joka auttaa palvelukseen sekä harjoitteluun liittyvien jumien ja vammojen ehkäisemisessä.

Urheilukoulu pyrkii mahdollistamaan urheilu-uran jatkumisen ja omassa lajissa kehittymisen myös varusmiespalveluksen aikana. Koulun ensisijainen tavoite on kuitenkin kouluttaa reserviin sijoituskelpoisia tiedustelijoita. Sotilaskoulutus on ajoittain vaativaa ja esimerkiksi tiedustelijoiden koulutushaaratutkinnossa eli Havu-kokeessa kuljettavat kilometrit pistävät jokaisen koville. Epämukavuusalueella vietetyt hetket ovat kuitenkin kohtuullinen hinta niille kaikille ainutlaatuisille kokemuksille, joita varusmiespalveluksen aikana pääsee kokemaan.

Asetin varusmiespalvelukselle Urheilukoulussa kovat odotukset ja ainakaan tähän mennessä en ole joutunut pettymään. Pidän erityisen kovassa arvossa reserviupseerikurssilla kerrytettyä kokemusta johtamisesta sekä paineen alla työskentelystä. Haasteista ja vastoinkäymisistä selviäminen on nostattanut itseluottamustani, ja uskon, että olen oppinut palveluksessa koetuista hetkistä paljon sellaista, josta pääsen hyötymään myöhemmin sekä urheilu-urallani, että työelämässä.

Blogin kirjoittaja on upseerioppilas Otto Kolehmainen, joka on 21-vuotias maajoukkuepyöräilijä Vantaalta. Kotimaassa hän edustaa lahtelaisseura TWD-Länkeniä. Hän suorittaa varusmiespalvelustaan Puolustusvoimien urheilukoulussa ja kouluttautuu reserviupseerikurssilla tiedusteluryhmän johtajaksi.

´