Hyppää sisältöön

Maavoimien komentajan blogi

Tällä sivulla voit seurata Maavoimien komentajan blogia, jossa hän käsittelee ajankohtaisia, maapuolustusta koskevia kysymyksiä.

 

Maavoimien komentajan blogin julkaisut:

Blogit

Parempaan päin

Julkaisupäivä 4.9.2018 15.07 Blogit

Hyvän sotilaan kouluttamisen perusperiaatteet ovat universaaleja ja aikaa kestäviä. Oppiminen käytännön kautta ja toistokoulutus ovat faktoja, joita ei voi kiistää. Koulutusmenetelmissä sen sijaan on jatkuvan parantamisen paikka. Digitalisaatio ja nykynuorison omaksumiskyky antavat mittavan potentiaalin kehitystyölle.

Koulutuskulttuuri puolustusvoimissa on kehittynyt jatkuvasti positiiviseen suuntaan. Palautearvioinnit varusmiesten ja reserviläisten suunnasta ovat jopa hävettävän hyviä. Välillä on kuitenkin ollut jaksoja, jossa toistokoulutus on kyseenlaistettu ja teoreettinen opetus vallannut alaa. Nyt on onneksi toisenlainen trendi. Koulutus 2020 -ohjelma tähtää koulutuksen tehostamiseen nykyaikaisin keinoin. Pyrkimyksenä on päästä pois oppituntiympäristöstä ja hyödyntää simulaation mahdollistama koulutuksen tehostaminen.

Simulaattorimaailman tarjoamat mahdollisuudet ovat lähes rajattomia. Virtuaalimaailmassa voidaan tehdä riskittömästi temppuja, jotka käytännössä olisivat liian riskaabeleja. Samalla voidaan virtuaaliympäristössä harjoitella sotatemput useaan kertaan ennen kuin sama harjoitellaan konkreettisesti tuulessa ja tuiskussa, joka sekin kuuluu asiaan.

Varusmieskoulutus on kokonaisuus, jossa jokainen yksityiskohdan muutos vaikuttaa kokonaisuuteen. Koulutus 2020 uudistuksessa tarkastellaan koulutuksen sisältöä, menetelmiä ja jaksottelua. Mitään ei voi tehdä erillään, kyse on kokonaisuudesta. Ensimmäiset kokeilut on jo tehty ja ensikommentit ovat positiivisia. Kaiken lähtökohtana on koulutuksen tehostaminen ja motivoitunut koulutettava. Suorituskykylähtöisyyden rinnalla on nähtävissä mahdollisuuksia kustannustehokkuuteen, jossa esimerkiksi harjoitusampumatarvikkeiden käyttöä voidaan supistaa simulaattorien käytöllä.

Nykyinenkin koulutusjärjestelmä on toimiva kone, mutta tyyneen veteen kellumaan jääminen ei vie asiaa eteenpäin. Hallittu ja järkevä jatkuvan parantamisen tie tuo parhaat tulokset. Maavoimat suurimpana koulutuskoneena on tästä päävastuussa ja on ottanut asian omakseen. Tässä uudistuksessa ei ole kuin voittajia.

Koulutuksen täyteistä syksyä kaikille!

Maavoimien komentaja
kenraaliluutnantti Petri Hulkko

´