Siinähän ei itsessään ole mitään uutta. Uutta on se, että lähdemme Suomen Puolustusvoimien reserviläisinä, eli emme palaa samoista porteista jälleen tarmoa uhkuen heti kahden viikon päästä. 

No mitä se meille merkitsee? 
Yhdelle töitä, toiselle opiskeluita, kolmannelle ehkä välivuotta lomaillen. Meidän kaikkien valinnoissa yhteistä on se, että ne ovat meidän omia valintoja. Mitä valintoja vastaamme tuleekaan, muistetaan olla ylpeitä ja tunnollisia isänmaan kansalaisia ja Suomen Puolustusvoimien reserviläisiä. 
Eräs kalakaveri Atlantin takaa totesikin taannoin; "älkää kysykö mitä maa voi tehdä teille - kysykää mitä te voitte tehdä maallenne". 

Työkaluja armeija-ajasta on kertynytkin myös siviilielämää varten. Moni on saanut kuljettajan ammattipätevyyksiä, oppinut mekaanikon hommia tai laittamaan ruokaa suurille sotajoukoille.
Jotkut taas ovat päässeet oppimaan ja harjaantumaan ihmisten johtamisessa, osa porukasta Haminan tuiskuissa asti. Harva saa siviilimaailmassa tällä iällä näin suuria määriä erilaisia ihmisiä johdettavakseen. On siis etuoikeus, kun meitä on koeteltu ja meille on luotettu vastuuta välillä suurissakin määrin - kasvava vastuu nimittäin pakottaa kehittymään. 

Ja missä olemme saaneet varmasti jokainen kehittää itseämme, on raaka sinnikkyys, sisu, periksiantamattomuus ja niin edelleen. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Jokainen muistaa hetkiä koulutushaaratutkinnolta tai joltain muulta harjoitukselta, kun reppu painaa, vettä sataa, nälättää ja sitä haluaa armottomasti kasarmin lämpöön. Niinä hetkinä henkistä kanttia koetellaan. Säätä ei voi aina muuttaa, mutta opituilla tempuilla olosuhteita vastaan kamppaillen, saadaan oloa muutettua huomattavasti siedettävämmäksi. Kamppailusta päästäänkin minun mielestä sotilaan tärkeimpään työkaluun, kilpailuhenkeen. Viime kädessä koulutuksemme tähtää siihen, että tarpeen tullen laitamme itsemme likoon kerta toisensa jälkeen -voittaaksemme. Uudelleen ja uudelleen. On siis loistavaa nähdä ja tuntea, kuinka kilpailuhenki elää täällä kaikilla tasoilla yksilöiden välisestä aina puolustushaarojen väliseen kukkotappeluun. Molemminpuolinen voittamisen halu saakin aikaan loputtoman kehityksen kierteen. Välillä saattaa kuitenkin tuntua, että oma ryhmä tai joukkue voittaa aina. Tällöin on hyvä muistaa erään esimerkillisen kouluttajamme lausahdus: "Tyytyväisyys tappaa kehityksen".

Viimekädessä kuitenkin ymmärrämme olevamme samaa porukkaa, Isänmaan puolustajia. Tätä ymmärrystä tarvitaankin taas vahvemmin kuin aikoihin - ymmärrämme tuoreen turvallisuustilanteen Euroopassa, sekä Natohakemuksemme mahdolliset vaikutukset turvallisuusympäristöömme. 
Olemme tehneet osaltamme hyvää työtä suorittamalla asepalveluksen, ja jatkossa kannamme kortemme kekoon olemalla ylpeitä ja aktiivisia reserviläisiä. Näin näytämme maailmalle kuuluisaa maanpuolustustahtoamme, joka on myyntihittimme sodan ennaltaehkäisijänä.

Haluan kiittää jokaisen Lapin jääkäripataljoonan kotiutuvan taistelijan puolesta koko prikaatin henkilökuntaa tekemästänne arvokkaasta työstä reservimme rakennusmestareina. Ja ennen kaikkea kiittelemme toinen toisiamme, palvelustovereiden kesken jaetuista koettelemusten ja ilon hetkistä. 

Pidetään yhdessä Jääkäriprikaatin lippu korkealla! 

Pohjoinen Pitää!

Upseerikokelas Miska Saikkonen