Maavoimien kansainväliset harjoitukset ja koulutukset
Tällä sivulla voit seurata Maavoimien kansainvälisiä harjoituksia ja koulutuksia.
Porin prikaati
Kansainvälinen harjoitustoiminta näkyy myös reservissä
Maavoimien harjoitustoiminta on näkynyt toukokuussa kattavasti eri puolilla Suomea ja jopa ulkomailla. Kansainvälisen harjoitustoiminnan myötä myös Porin prikaatin varusmiehet ja henkilökunta ovat harjoitelleet ja parantaneet yhteensopivuuttaan paitsi omien joukkojen, mutta myös liittolaisten ja lähimmän kumppanimme Ruotsin kanssa. Varusmiesten ja henkilökunnan lisäksi harjoitusjoukot ovat muodostuneet reserviläisistä, jotka ovat päässeet varusmiespalveluksen aikana opittujen taitojen kertaamisen lisäksi oppimaan uutta.
30.5.2023 | 13.40
Maavoimat
Ensimmäinen suomalais-ranskalainen CIMIC-projekti valmistui Libanonissa
UNIFIL-operaation ensimmäinen yhteinen suomalais-ranskalainen CIMIC-projekti valmistui Etelä-Libanonissa Kafr Kelan kylässä. Hankkeessa uudistettiin Kafr Kelan sähköntuotannon suorituskykyä ja sähköverkkoa. Projektin valmistumista juhlistettiin perjantaina 17. maaliskuuta.
18.3.2023 | 14.13
Jääkäriprikaati
Yhdessä - #together
Jääkäriprikaatin kesän harjoitustoiminta on ollut voimakkaan kansainvälistä. Olemme harjoitelleet sekä Pohjois-Norjaan sijoitettujen norjalaisten joukkojen ja ennen kaikkea Yhdysvaltojen 101. maahanlaskudivisioonan osien kanssa. Harjoittelu on pitänyt sisällään niin yksilö- kuin joukkokohtaista koulutusta taistelukoulutuksesta kovapanosammuntoihin. Kokemukset ovat pelkästään positiivisia. Kesän lähestyessä loppuaan myös tämänkertainen kansainvälinen harjoituskokonaisuus kääntyy vähitellen loppusuoralle.
15.8.2022 | 10.36
Jääkäriprikaati
Pohjoinen Pitää!
Jääkäriprikaatin PUUKKO 122 -taisteluharjoitus saatiin päätökseen 3.6. Harjoitus oli erittäin onnistunut ja osoitti prikaatin joukkojen suorituskyvyn olevan erittäin korkealla tasolla.
6.6.2022 | 11.56
EUTM Somalia -operaation ajankohtaiskatsaus
Maavoimat
Uutinen
1.8.2022 12.39
Utin jääkärirykmentin kansainvälinen harjoitustoiminta jatkuu
Utin jääkärirykmentti
Tiedote
29.7.2022 13.36
UNIFIL -operaation ajankohtaiskatsaus
Maavoimat
Uutinen
20.7.2022 15.49
Maavoimat osallistuu Dynamic Front 22 -harjoitukseen Saksassa
Maavoimat
Tiedote
13.7.2022 12.06
Kansainvälinen koulutus- ja harjoitustoiminta jatkuu Kaartin jääkärirykmentissä yhdessä brittiläisen komppanian kanssa
Kaartin jääkärirykmentti
Tiedote
8.7.2022 16.18
Kesän kansainvälinen harjoitustoiminta käynnistyy Jääkäriprikaatissa
Jääkäriprikaati
Tiedote
7.7.2022 13.01
Kesän kansainvälinen harjoitustoiminta käynnistyy Porin prikaatissa
Porin prikaati
Tiedote
23.6.2022 15.44
Yhdysvaltalaisia sotilaita Utin jääkärirykmentin harjoituksiin (tiedote päivitetty 19.7.)
Utin jääkärirykmentti
Tiedote
22.6.2022 12.54
Kaartin jääkärirykmentti harjoittelee yhdessä yhdysvaltalaisen komppanian kanssa
Kaartin jääkärirykmentti
Tiedote
17.6.2022 13.10
Haku sotilaallisen kriisinhallinnan toimintavalmiuteen sähköistyy
Porin prikaati
Tiedote
16.5.2022 14.51