15.3.2022
Keskitysmarssit Cold Response 2022 -harjoitukseen Norjaan
Jääkäriprikaati
Kainuun prikaati
Porin prikaati
11.3.2022
Etelä-Karjala 22 -paikallispuolustusharjoitus päättynyt - videokooste
Karjalan prikaati
Maasotakoulu
11.3.2022
Aluetoimiston päällikkö ja VMP-upseeri ovat Keski-Suomen aluetoimiston kasvot ympäröivään yhteiskuntaan
Panssariprikaati
10.3.2022
Reserviläiset paikallispuolustusharjoituksessa – MPK kouluttaa paikallispataljoonan taistelijoita
Karjalan prikaati
Maasotakoulu
Maavoimat
Artikkelit

Porin prikaati
Kansainvälinen harjoitustoiminta näkyy myös reservissä
Maavoimien harjoitustoiminta on näkynyt toukokuussa kattavasti eri puolilla Suomea ja jopa ulkomailla. Kansainvälisen harjoitustoiminnan myötä myös Porin prikaatin varusmiehet ja henkilökunta ovat harjoitelleet ja parantaneet yhteensopivuuttaan paitsi omien joukkojen, mutta myös liittolaisten ja lähimmän kumppanimme Ruotsin kanssa. Varusmiesten ja henkilökunnan lisäksi harjoitusjoukot ovat muodostuneet reserviläisistä, jotka ovat päässeet varusmiespalveluksen aikana opittujen taitojen kertaamisen lisäksi oppimaan uutta.
30.5.2023 | 13.40

Maasotakoulu
Uusi reserviupseerikurssi alkaa lauantaina
Maavoimien reserviupseerikurssi 262 alkaa Reserviupseerikoulussa Haminassa lauantaina 6. toukokuuta 2023. Kurssilla koulutetaan joukkueenjohtajia koko Puolustusvoimille sekä Rajavartiolaitokselle.
5.5.2023 | 8.57

Maasotakoulu
”Kovii äijii”
Tykistökoulun ampumaharjoitukseen 1/23 osallistuu henkilökunnan, varusmiesten ja kadettien lisäksi reserviläisiä.
25.4.2023 | 21.24

Jääkäriprikaati
Saitko kutsuntapostia vai teitkö naisten vapaaehtoishakemuksen?
Tänä kesänä vapaus vihdoin koittaa! 18 vuotta lasissa ja elämä edessä. Ajokortti, äänioikeus, vapaus! Tätä on odotettu. Oikeuksien mukana tulee kuitenkin myös velvollisuuksia. Postiluukku kolahtaa. Lattialla lepää paksu kirjekuori, jonka ylänurkassa on tornilogo. Aikuisuuden ohella alkaa lisäksi asevelvollisuus.
20.3.2023 | 8.47

Ajankohtaista
Kuulutukset ja yleistiedoksiannot
Etsitkö viranomaisen yleistiedoksiantoja tai kuulutuksia? Ne löytyvät nykyään Puolustusvoimat.fi-sivustolta.
Kuulutuksiin ja yleistiedoksiantoihin